Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kiehtova häpeä

Lisätty 09.08.2018

Courage starts with showing up and letting ourselves be seenCourage starts with showing up and letting ourselves be seen

 

Onko rohkeus sitä, että on häpeilemätön, vai sitä, että hyväksyy häpeän ja tekee sen kanssa sovinnon? Häpeätutkimukseni innoittamassa blogitekstissä pohdin häpeän dynamiikkaa ja roolia psykoterapiassa. Häpeä ymmärretään psykologiassa koko minuuttamme leimaavana tunteena, kun syyllisyydessä taas on kyse siitä, mitä olemme tehneet. Hieman yksinkertaistaen ja arkikielellä ilmaistuna häpeä on fiilis siitä, että olen huono ja kelvoton ihminen, syyllisyys taas on tunnontuskien potemista siitä, että kokee tehneensä väärin. Häpeä saa piiloutumaan, peittelemään ja selittelemään tekojaan, syyllisyys taas sovittamaan tekemänsä virheet. Niin kuin miltään muultakaan tunteelta, ei häpeältäkään voi välttyä. Siitä kannattaa kuitenkin kiinnostua, koska sillä saattaa olla varsin tärkeä rooli psyykkisessä hyvinvoinnissamme. 

 

Muutamat teemat ovat minulle sosiaalipsykologina ja terapeuttina erityisen rakkaita. Käyttäytymisen ja käyttäytymisen muutoksen teemojen lisäksi muistan jo sosiaalipsykologian opiskeluaikoina olleeni aivan liekeissä sosiaalisista tunteista. Melkein hävettää kertoa, että all-time-favorite sosiaalinen tunteeni on häpeä. Jos luit edellisen blogitekstini, se ei varmasti yllätä.

Häpeä on kiehtova, ambivalentti tunne. Siihen kiteytyy toisaalta tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi ja toisaalta pyrkimys piiloutua ja suojautua nähdyksi tulemiselta, toisille tai itselle paljastumiselta, sellaisena kuin on. Häpeä on se, joka pyörittää näytelmää ja ylläpitää kulisseja. Häpeän kohtaaminen ja sen kanssa sovinnon tekeminen alkaa, kun esirippu jätetään laskematta ja ollaan valmiita näyttämään se, mitä tapahtuu kulissien takana. Kenties myötätuntoisin teko, mitä voimme lähimmäisinä kanssaihmiselle tehdä, on ottaa arvostaen ja lämmöllä vastaan se, mitä näemme, jos meille tarjoutuu mahdollisuus nähdä näytelmän ja kulissin taakse edes ohikiitävän hetken ajaksi.

 

Häpeä terapiasuhteessa

 

Häpeä on Sandersonin (2015) mukaan elintärkeä psykoterapeuttisen prosessin komponentti, jota tunnistetaan, ymmärretään ja osataan hoitaa vielä valitettavan huonosti. Huomionarvoista on, etteivät asiakas eikä terapeutti tule välttyneeksi häpeän kokemiselta terapiasuhteessa, mutta silti psykoterapiakoulutuksissa häpeään keskitytään hyvin vähän. Pahimmillaan terapiasuhteesta tulee näytelmä, jossa tuttuja rooleja esitetään taitavasti, varmistuen, ettei kumpikaan osapuoli vahingossakaan altistu häpeälle. Parhaimmillaan, kun asiakkaan ja terapeutin kokema häpeä tunnistetaan, otetaan puheeksi ja kohdataan rakentavasti, päästään tilanteeseen, jossa kaksi samanarvoista ihmistä kohtaa ja oppii kohtaamisen myötä uutta niin itsestään kuin toisesta.

 

Psykoterapia voi parhaimmillaan tarjota areenan nähdyksi, kuuluksi ja arvostetuksi tulemiselle ja opettaa tulemaan toimeen häpeän tunteen kanssa adaptiivisesti. Haasteena on se, että niin terapeutin kuin asiakkaankin altistuminen häpeälle osana terapiaprosessia voivat synnyttää lisää häpeää ja pyrkimyksen suojautua häpeältä molemmin puolin (Sanderson, 2015). Psykoterapiassa on mahdotonta välttyä kohtaamasta hetkiä, jolloin hoitoprosessi ei etene tai tule valmiiksi siinä määrin kuin terapeutti tai asiakas toivoisivat. Turhautumisen, toivottomuuden, riittämättömyyden ja keskeneräisyyden tunteet lienevät enemmän sääntö kuin poikkeus terapiasuhteessa ja altistavat sen osapuolet häpeän kokemiselle. Parhaimmillaan psykoterapeuttinen vuorovaikutus vaatii ja samalla opettaa, niin asiakkaalle kuin terapeutillekin, kykyä tunnistaa omaa keskeneräisyyttä ja riittämättömyyttä tulla niiden kanssa toimeen ja jopa käyttää näitä voimavarana.

 

Mikään ei muutu ilman tietoisuustaitoja

 

Häpeään on mahdotonta puuttua ilman taitoa olla tietoisella ja hyväksyvällä tavalla läsnä nykyhetkessä. Tietoisuustaidot eivät kuitenkaan ole vain päälle liimattuja harjoituksia tai yksittäinen käyttäytymisen muutostekniikka, jonka terapeutti voi sopivalla hetkellä kaivaa esille työkalupakistaan. Terapeutin on ymmärrettävä kokemuksellisesti, ei vain teorian tasolla, mistä tietoisuustaidoissa on kyse ja käytettävä tietoisuustaitoja paitsi terapiaprosessin, myös oman ammatillisen kehittymisensä ja työhyvinvointinsa kivijalkana. Vuorovaikutus on kenties haastavin ympäristö tietoisuustaitojen harjoittamiselle ja oppimiselle. Siinä kysytään taitoa asettua samanaikaisesti havainnoimaan ja kuuntelemaan, mitä asiakkaassa ja omassa itsessä tapahtuu ja kykyä erottaa omat tulkinnat tosiasioista. Samalla on tarpeen säädellä omaa käyttäytymistä ja mahdollisesti auttaa asiakasta säätelemään omaansa tiettyjä käyttäytymisiä vahvistamalla ja sammuttamalla, huomioiden, että se, mitä päätetään vahvistaa tai sammuttaa on pohjimmiltaan arvovalinta.

 

Miksi psykoterapiatutkimuksen kannattaisi kiinnostua häpeästä?

 

Häpeä on potentiaalinen psykoterapiaprosessia muokkaava ja hoidon tuloksiin vaikuttava prosessimuuttuja, ja samalla yhteinen nimittäjä monessa ilmiasultaan varsin erilaisessa mielenterveyden ongelmassa. Mitä enemmän psykoterapeuttiset hoitomallit kehittyvät transdiagnostiseen suuntaan ja mitä enemmän psykoterapiatutkimuksessa kiinnostutaan ja löydetään välineitä analysoida toipumisprosessia välittäviä ja muokkaavia tekijöitä, sitä enemmän häpeästä tulisi kiinnostua. Häpeän luotettava arviointi ja mittaaminen kuitenkin pitävät sisällään monia psykologiselle ja psykoterapeuttiselle tutkimukselle tyypillisiä ongelmia, joihin kaivataan kipeästi ratkaisuja laadukkaamman tutkimuksen ja interventiosuunnittelun mahdollistamiseksi.

 

Onko häpeä aina haitallista?

 

Häpeäongelmia hoidettaessa on toki varottava demonisoimasta häpeää liikaa. Kaikki häpeä ei ole maladaptiivista, vaan sopivassa kontekstissa ja mittasuhteissa häpeä voi myös palvella myötätunnon syntymistä ja rakentavaa sosiaalista kanssakäymistä (Sanderson, 2015). Kun pohditaan, tulisiko häpeään puuttua, on viime kädessä kyse häpeän lyhyen ja pitkän aikavälin seurauksista yksilölle ja tämän sosiaaliselle ympäristölle. Funktionaalinen analyysi auttaa käyttäytymisterapeuttia arvioimaan, palveleeko häpeä korjaavaa vai tuhoavaa funktiota, ja toimimaan työssään sen mukaisesti.